keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Onnellinen lapsuus

Hyvä Suomi! Tämä pieni haja-asutettu pohjoisessa värjöttelevä kotimaamme saa olla ylpeä peruskoulutuksensa huikeasta tasosta. Opettajien loistavan koulutuksen, kohtuullisen pienten ryhmäkokojen ja tasa-arvoisen oppilaiden kohtelun ansiosta pikku kullannuppuset oppivat kuin itsestään, pärjäävät kaiken maailman PISA-tutkimuksissa, tuovat Suomelle hyvää mainetta ja, mikä parasta, eivät stressaa turhista vaan nauttivat lapsuudestaan! Kyllä siinä saa Hongkong jos toinenkin ottaa mallia järjestelmästämme.

Noh... Järjen omistavina ihmisinä toteamme kuitenkin nopeasti, ettei koulutuksen tasolla ole mitään merkitystä lapsen hyvinvointiin, ellei lapsen kotona ole kaikki niin kuin pitää. Vanhempien läsnäolon puute, koulukiusaamistapaukset, aikuisten väkivaltaisuus tai päihdeongelmat ja muut vastaavat tilanteet takaavat varmoja ongelmia jossain vaiheessa lapsen elämää.

Hyvä käytös on edellytys hyvään tulevaisuuteen. Käytöstavat tulisi oppia kotona vanhempien johdolla, mutta ovatko nykypäivän äidit ja isätkään hyvin käyttäytyvien eliittiä? Pitäisikö lapset sittenkin lähettää suoraan isovanhempiensa oppiin? Niin, siellä he oppisivat vanhanaikaisella säröllä kunnioittamaan iäkkäämpiä osapuolia, syömään veitsellä ja haarukalla sekä leikkimään siivosti keskenään. Siellä he todennäköisesti oppisivat myös tietynlaisiksi rasisteiksi. Usein vanhemman kansan on äärimmäisen vaikea hyväksyä kirkuvan vihreitä rastoja, kehoa koristavaa tatuointia tai Marilyn Manson -tyylistä ilmettä, jotka kaikki ovat kiistämätön osa nykyaikaa. Lisäksi monet ovat hyvin epäilevällä, osa jopa tuomitsevalla kannalla esimerkiksi homoseksuaaleja kohtaan.
ww
Aivan liian monen pienokaisen lapsuus pilataan työntämällä heidät turhan varhain aikuisten maailmaan. "Ooh! Mä en voi kuolla vielä! Mä haluun shoppailla enkä oo tapaillu tarpeeksi poikia! Mun tarttee saada kirjottaa vielä siihen muotilehteenki! Mun elämä ei voi olla vielä ohi! Yhyy", kirkuu alle kouluikäistenkin pikkutyttösten suosiman lastenohjelman järkyttävin meikein ja suorastaan huorahtavin vaattein varustettu päähenkilö sunnuntaiaamun alkajaisiksi parhaaseen pikkutyttösten tv:n katseluaikaan. Saakelin media! Ei sitä silloin kymmenen vuotta sitten, kun itse aamuisin hiippaili tv:n ääreen, tarjoiltu lastenviihdykkeeksi puolipukeisia tyttöjä ja keskustelua seurustelusta ja irtosuhteista. Ei todellakaan! Silloin Nalle Puh, Tao Tao ja Tohtori Sykerö kertoilivat elämänviisauksia pursuilevia tarinoita toisten auttamisesta ja läheisten ihmisten merkityksestä. Siihen aikaan lapset saivat vapaasti olla lapsia.
ww
Liian moni nykyajan lapsipoloinen arvio itsensä ulkonäkönsä perusteella, ja onko tuo nyt mikään ihmekään, kun viitsii avata silmänsä ja vilkaista ympärilleen?! Aikuiset ihmiset tyrkyttävät toisilleen maalia naamaan, permanenttia päähän ja kaiken maailman epäkäytännöllisiä ei aivan ketään hyödyttäviä rakennekynsiä poikineen. Kaikki on niin pinnallista! Kuka tässä yhteiskunnassa vielä puolustaa luonnollisuutta? Kuka tässä kirotussa yhteiskunnassa vielä uskaltaa puolustaa luonnollisuutta?! Kuinka monen lapsen, nuoren jos aikuisenkaan keskustelunaiheina on ennemmin maailman hyvinvointi tai vaikkapa uskonnot kuin muoti, meikit ja vaatteet?
ww
Lasta ei saa kasvattaa pumpulissa. Hänelle täytyy opettaa vastonkäymisiä. Lapsi ei tule koskaan olemaan tyytyväinen mihinkään, jos hänelle ostaa aina kaiken sen roinan, mitä hän milloinkin mahtaa keksiä haluta. Hänen tulee ymmärtää, ettei ihmisen arvo ole mitattavissa rahan ja tavaroiden määrässä tai ulkonäössä. Maailman pahuudella sen äärimmäisessä muodossa lasta ei liioin tarvitsisi pelotella vielä ainakaan ennen kouluikää, mutta sen verran hänen on saatava tietää, ettei kaikki maailman lapset saa juodakseen muuta kuin kuravettä, jotta hän oppii arvostamaan itsestään selviltäkin tuntuvia asioita.
ww
Lapselle tulee ensihetkestä lähtien osoittaa pyyteetöntä rakkautta. Hänelle tulee luoda turvallinen elinympäristö, jossa hän saa rauhassa itse ihmetellä ja kysellä, tutkia ja oivaltaa. Hänen tulee voida arvostaa itseään juuri sellaisena kuin hän on. Tavoitteena yksilö, joka voi elämänsä jokaisen päivän päätteeksi sulkea silmänsä ja kaikessa kylläisyydessään todeta: Minä olen tässä, tänään, juuri nyt, juuri nyt maailman onnellisimpana ihmisenä.


A.P.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Charles Darwin ja evoluutioteoria - uhka uskolle?

Niin kauan kun maan päällä on ollut järjellistä elämää, on ollut myös lukemattomia enemmän tai vähemmän varteenotettavia teorioita siitä, miten se on sinne joutunut. Kuoriutuiko kaikki sotkan suuresta munasta? Tapahtuiko alkuräjähdys? Loiko Jumala maailman tyhjästä kuudessa päivässä? Vai onko kaikki oikeasti vain harhaa, pelkkää unta, jossa lopullista totuutta ei tarvita?

Charles Darwin (1809-1882) oli niin monen muun kirkonmiehen tavoin naturalisti, joka otti tehtäväkseen tutkia Jumalan luomakuntaa. Mutta toisin kuin niille niin monelle muulle kirkonmiehelle, Darwinille ei riittänyt mikä tahansa horjuva pintaraapaisu luonnon ymmärtämisestä. Hän halusi mennä syvemmälle, selvittää ja ymmärtää asioita, tarjota vastauksia.

Tutkimusmatkansa Darwin aloitti vuonna 1831 maailmanympäripurjehduksella HSM Beaglella. Viiden vuoden matkallaan hän tutki Etelä-Amerikkaa, lähinnä Galapagossaaria, keräsi fossiileja ja eliölajeja ja teki tulevaa työtään varten tarkkoja muistiinpanoja. Palattuaan hän huomasi merkinnöistään, että saman lajin edustajilla oli huomattavia eriäväisyyksiä asuinsaaren mukaan, esimerkiksi ravinnon suhteen. Tästä Darwin sai ensihäivähdyksensä evoluutioteoriaansa.

Tutkimukset jatkuivat tiiviinä ja Darwin oli entistä vakuuttuneempi oivalluksensa osuvuudesta: eläimet ja kasvit ovat kuin ovatkin jatkuvassa kehityksessä ja muutoksessa. Darwinilla kesti vielä vuosikaudet esittää ajatuksiaan kenellekään ja se on tietenkin enemmän kuin ymmärrettävää: Ei voi olla järin helppoa väittää jotain sellaista, joka joutuisi järjestelemään ihmisten maailmankuvan aivan uuteen uskoon ja mikä pahinta: kumoaisi Raamatun.

Darwinin evoluutioteoriaa käsittelevä teos Lajien synty (1859) on Raamatun ohella yksi historian kiistellyimmistä teoksista. Varmasti ennen Darwiniakin oli ollut jos jonkilaisia kulkijoita kaikenlaisine omine teorioineen eliömaailman synnystä, mutta miksi juuri Darwin säikytti ihmisiä niin totaalisesti? Saattoihan se tuntua oudolta ja äärimmäisen loukkaavalta väitteeltä, että suurin piirtein jumalallista alkuperää oleva ihminen pistettäisiinkin kehittymään kirppuisesta apinasta ja alun perin kaikista yksinkertaisimmasta alkueliöstä. Kenties ihmiset maistoivat väitteessä kaiken sen mielettömyyden keskellä aivan pienen järjen vivahduksen: "Mitä jos..? Voi kamalaa, tuollaiset ajatukset pitää tuhota ikihyviksi!"

Älykkään suunnittelun kannattajat väittävät, että jokin yliluonnollinen (ei kuitenkaan välttämättä Jumala) on, kuten nimikin jo vihjaisee, kaikessa älykkyydessään suunnitellut maailman viimeisintä piirtoa myöten miljoonien vuosien takaa. Osa älykkään suunnittelun kannattajista ei hyväksy Darwinin evoluutioteoriaa, mutta on myös niitä, jotka eivät näe Darwinin, Raamatun ja älykkään suunnittelun mitenkään kumoavan toisiaan. Ja miksipä näkisivätkään? Tuskin Raamattu on kirjaimellisessa muodossaan aivan kaikilta osin kovin varteenotettavaa luettavaa: Täytyy nimittäin kaiken sen hengellisyyden keskellä kuitenkin yrittää muistaa että Raamatun luomiskertomuksen kirjoitti vain ihminen, luovuudessa ja mielikuvituksessa kylpevä ihminen, joka epäilemättä ripotteli soppaan mukaa oman mausteensa ja käytti helppoja vertauskuvia yksinkertaistaakseen asioita. Kertomus on vääntynyt vuosien varrella moneen otteeseen eri henkilöiden tulkinnan varassa, mutta sen tärkein sanoma on yhä tallella: Jumalan luoma maailma.

Ei kirkonmies Darwininkaan aikeissa ollut mitenkään kumota Raamattua, saati sitten riuhtaista Isoa Herraa valtaistuimeltaan, kuten teoksen Lajien synty viimeisistä virkkeistä voi kuka tahansa helposti todeta:
"Jotakin suurenmoista on siinä ajatuksessa, että Luoja on puhaltanut elämän ja sen voimat aluksi vain muutamiin harvoihin tai yhteen ainoaan muotoon ja että kiertotähtemme kiertäessä rataansa järkähtämättömän painolain mukaisesti tuosta yksinkertaisesta alusta on kehittynyt ja edelleen kehittyy mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja."

Kautta aikojen on maailmankaikkeuden monimuotoisuuden syövereissä värjöttelevä pieni ihminen yrittänyt ymmärtää oman olemassaolonsa juurta ja määränpäätä. Skeptistä tai ei, mutta mitenpä me ihmiset loppujen lopuksi mitään mistään tietäisimme? Mistä ihmeestä me epätäydellisyyksissämme voisimme tietää mitä Jumalan enemmän tai vähemmän konkreettisessa päässä liikkuu? Meillä on vain usko. Ehkäpä Hänen suunnitelmansa on juuri se, mitä Darwin uskoo sen olevan: Ehkäpä Jumala tosiaan, sitä kummemmin kauhistelematta, pisti ihmisen polveutumaan apinasta. Tai ehkä nyt onkin vasta kuudennen päivän aamu ja hänen luomistyönsä on vielä pahasti kesken. Ehkä Jumalan lopullinen ihminen tajuaa ottaa vastuuta maailman hyvinvoinnista ja pysäyttää poloista riepottelevat, ah, niin viisaan ihmisen itsensä aiheuttamat suunnattomat katastrofit, joiden ansiosta planeetta-raukkamme kaikkine eliöstöineen on jo auttamattomasti alkanut runneltua. Ja ehkä Hänen lopullinen ihminen kykenee viimein ymmärtämään sen kaiken, mistä voimme tänäkin sumuisena päivänä vain haaveilla (ja turhan varmana luulla!) ymmärtävämme. Vielä ainakin toistaiseksi voimme vain todeta jonkun viisaan sanoin: "Tiede ei tarvitse jumalallista totuutta, kuten ei Jumalakaan tarvitse tieteellistä totuutta."
A.P.